Blogin pelastus operaatio ja jälkisanat

Japaninmatkastani on jo vierähtänyt muutama vuosi, ja tämä blogi on sinä aikana kokenut kovia moneen otteeseen. Vanhoja kirjoituksia ei kuitenkaan viitsi jättää lojumaan jonnekkin varmuuskopiolevylle unohdettuna, varsinkaan kun ne on tänne nettiin tarkoitettu. Siispä ryhdyin viimein sivustonmuuttotoimenpiteisiin kun pääsin tänne kotipuoleen huoltoetäisyydelle vanhasta taas kerran savutsylkeneestä palvelinboksistani. Eihän se tainnut olla kuin neljäs kerta jo…

Tuloksena on nyt toivonmukaan saatu oikeasti interneteissä pysyvä sivusto, tänne WordPress.com:n julkisille palvelimille. Postaukset löytyvät täältä kokonaisuudessaan, joskin vähän muotoaan muuttaneena teknisistä syistä. Kuvagallerialle löytyi sillekkin ainakin väliaikainen sijoituspaikka Wippies.com sivuilta täällä.

Mutta mitäs näin muuten? Japaniin olen matkannut useaan otteeseen lyhyille visiiteille paluuni jälkeen, eikä se kielitaitokaan ole kovin paljoa päässyt rapistumaan. Kitamiin asti en valitettavasti ole vielä päässyt vierailua tekemään. Ehkä joskus lähitulevaisuudessa onnistun käväisemään sielläkin, kunhan aika ja raha tarjoavat siihen mahdollisuuden.

Aasia on minua kiinnostanut yhäkin, ja viime vuoden vietin Taiwanissa puoliksi työskennellen, ja puoliksi lomaillen/työtä etsien. Tuona aikana ehdin vierailla myös Japanissa pariin otteeseen, ja tulin siellä tavanneeksi jälleen Hiro:n eli Togasaki-sanin. Tätä nykyä mies jatko-opiskelee Tokiossa tähtäimessä tohtorin paperit. Myös vanha tuttuni Kim kävi Taiwanissa lyhyellä visiitillä, ja yhden illan ajan muistelimme vanhoja erinäisissä Taipein pubeissa istuen. Muita vanhoja tuttuja Japanin matkoilta on tullut myös nähtyä heidän vieraillessaan Suomessa. Vaihto-opiskellessa tai ulkomailla aikaa viettäessä jää taakse helposti kestäviä ystävyyksiä. Viimeisen vuoden tapahtumista voivatkin kiinnostuneet lukea osoitteessa http://kaukoitailya.wordpress.com, joka sekin tosin on jo eläkkeelle päästetty sivusto.

Paljon on siis tapahtunut tässä välillä, muunmuassa se kauan odotettu valmistuminen. Nämä hetkelliset visiitit kaukoitään ja koulun loppuminen eivät kuitenkaan ole kuihduttaneet kiinnostustani kieliin ja matkustamiseen, ja aikomukseni on ennemmin tai myöhemmin hypätä jälleen koneeseen mahdollisimman kauas tulevaisuuteen ulottuvan paluulipun kera. Suunta ei vielä ole aivan varma, mutta eiköhän se tule päätettyä tässä jossain vaiheessa =)

Mutta, pitemmittä löpinöittä, minä kiitän vielä kerran lukijoitani ja kuittaan tämän blogin jälleen kerran. Ainakin vähäksi aikaa…

So long, and thanks for all the sushi.

Joskus ei vaan onnistu… & kotiutuminen

[Sunday, November 12, 2006]

Syyskuu toi näenmä tullessaan joukon ylitsepääsemättömiä teknisiä ongelmia sivuston ylläpidolle omalla palvelimella. Blogi saa nyt toistaiseksi sijaita täällä kakkosservulla. Pahoittelen aiheutettua vaivaa ja hampaiden kiristelyä, jos joku on tuolla vanhalla servulla yrittänyt kuvia selailla.

Mutta asiaan… kirjoitteluinto lakkasi yllättäen kun kotiin pääsi, eikä blogin viimeistely sekään juuri vauhdikkaasti ole edennyt. Nyt sain kuitenkin lisättyä myös hieman muidenkin kuvamateriaalia gallerioihin, satunnaisia kuvia porukasta sieltä sun täältä. Eräs vanha videokin tuli lisättyä muiden mukaan. Nyt on kuitenkin saavutettu se piste jonka jälkeen ainakaan kuvagalleria ei tule enää kasvamaan, joten nauttikaa siitä mitä on tarjolla.

Suomeen kotiutuminen ei käynyt ihan helposti, varsinkaan tänne kotipaikkakunnalleni Vimpeliin. Japanissa tottui olemaan jatkuvasti liikkeellä johonkin suuntaan, ja joka päivälle oli jotain ohjelmaa… paluu arkeen olikin melko raju muutos. Syksyn opintoihinhan en enää kerennyt mukaan, joten jouluun asti aika kulunee reissun aiheuttamaa budjettivajetta täytellessä. Kesätyöthän jäivät tällä kertaa väliin, eikä tuota opintolainaa enää juuri viitsisi lihotella =).

Japaniin jäi tukku tuttavia, joihin tulee oltua melko satunnaisesti yhteydessä… mikä on sinänsä sääli, sillä kielitaitoa olisi pidettävä yllä. Jonkin verran olen kahlaillut läpi vanhaa japanin oppikirjaani, mutta jostain syystä en ole saanut enää kokoon motivaatiota isompaan opiskeluun. Jotain on kuitenkin yritettävä keksiä.

Kitamista postittamani matkatavarat seilaavat vielä seitsemää merta… en nohevasti tullut kysyneeksi kuinka kauan tuolla reitillä tavara yleensä viipyy. Kaipa sen saisi helposti tietoon pienellä googlettelulla, mutta en ole vielä niin huolissani tavaroistani että olisin jaksanut ottaa asiasta selkoa.

Postittelin jokunen viikko sitten kirjoitelmani japanista Aratani-senseille, koska puoli vuotta ei kuulemma vielä oikeuttanut minulle opintopisteitä käymästäni japanin kurssista… mitään ei kuitenkaan ole vielä kuulunut takaisin. Kaipa opintosuoritukset Tampereelle jossain vaiheessa saapuvat, mutta juuri nyt en tilannetta pääse tarkastamaan. Samalla kirjoitteluinnolla sain aikaiseksi myös vaihtoraportin, joka löytyy täältä. Reportti on melko suppea tiivistelmä kaikesta siitä mitä koin ja näin Japanissa, ja sisältää muutamia jo täälläkin mainitsemiani vinkkejä Japaniin lähtijöille.

Mutta näin… Suomi on kiva maa, mutta mielessä on jo useampaan otteeseen käynyt milloin pääsisin jälleen käymään Japanissa.

Täytyy myöntää että olen lievästi kateellinen Markulle ja Kitamiin saapuneille uusille suomalaisille… =)

Voi torstai…

[Sunday, October 15, 2006]

Blogi toimi taas hetken aikaa omassa tutussa osoitteessaan… mutta ilo jäi lyhyeksi. Jossain kohtaa tekniikka (tai osaaminen) petti jälleen, ja sivustosta tuli jälleen luoksepääemätön. Käväisen tutkailemassa asiaa ehkä taas ensi viikonloppuna, mutta jos syynä tällä kertaa on oikea konerikko, blogin palaaminen oikealle paikalleen saattaa kestää arvioitua kauemmin.

Sain kuitenkin palautettua tällä kertaa koko blogin tänne varapalvelimelle, josta löytyy myös täydelliset kuvagalleriat pienine uusine lisäyksineen. Paluureissun kuvat on lisätty, sekä pari uutta videota viimeisen japanin viikon annista.

Eräs tuttavani päätti myös lähteä katsastamaan kaukoitää, ja pitää vaiho-opiskelustaan Hong Kongissa niinikään blogia. Lost in Transaction tarjoaa siis jatkossa lueskeltavaa vaihto-opiskelusta ja reissailusta kiinnostuneille. Käykäpä katsastamassa.

Mutta ensi viikkoon.

—

Edit: kuten huomaatte, blogi toimii taas (vähän aikaa) omassa osoitteessaan =)

Lisäilen vielä muutamat kuvat ja videot muutaman päivän sisällä.

Epilogi.

[Saturday, October 7, 2006]

Valitettavasti viimeisinä päivinä oli sen verran kiireitä, että blogin päivitys jäi tekemättä. Vaikka aloitin pakkaamisen jo torstaina, en saanut kamoja laivapostiin vasta kun lauantaina ja sunnuntaina. Malesialaisien lähtötilaisuuksiin oli osallistuttava kaiken muun tohinan lisäksi… ja joka ilta oli tietysti hieman juhlistettava pian koittavaa lähtöpäivää… joten nyt korjataan asia melkoisella megapostauksella.

Perjantaina pistimme pystyyn siis varsinaisen Owarekain, johon taisi yllätykseksemme osallistua suurin osa Kitamissa tuntemastani väestä (ja melko paljon sellaistakin väkeä jota en kovin hyvin tuntenut). Tarjolla oli nabea ja muuta pikku purtavaa… sekä tietysti loihtimamme booli, joka tuntui tekevän kauppansa vaikka suoraan sanoen aika hirveää olikin. Kekkerit kestivät kerrankin pitkälle aamun pikkutunneille, ja muutamista pienistä varoituksista huolimatta jatkoimme isolla porukalla jonnekin kello kuuden tietämille.

Lauantain yakiniku syöpöttely Yamamoto-sanin kanssa olikin siirtynyt tietämättämme sunnuntaille, joten tuo päivä tuli vietettyä paljon kaivattua siestaa. Itselläni aika kului lähinnä lähdön valmisteluissa, mutta sunnuntaina tuli silti kiire saada kamat järjestykseen ja paikat kuntoon, sillä illalla oli yakinikun lisäksi tiedossa vielä viimeiset kokoontumiset kaveriporukan kanssa. Täpärällehän se meni, ja hommaa jäi vielä vähän yöllisen paluun jälkeen… sunnuntai-maanantai välisenä yönä ei sitten nukuttukaan, vaan tämä poika lähti samoilla silmillä klo 7 aikoihin lentokentälle kaveri kyydillä. Aamulla muutama parempi tuttu oli vielä jaksanut vääntäytyä hyvästelemään eilisestä juhlinnasta huolimatta, ja täytyy myäntää että kyllä sitä vähän pala kurkussa oli tälläkin suomalaisella… puolessa vuodessa kun ehtii kotiutua paikkaan kuin paikkaan.

Lähdin Tokion suuntaan siis yhdessä Kim-sanin kanssa, tarkoituksena rellestää vielä hieman Tokion yössä. Siitä siis seuraavassa:

Ensimmäinen päivä Tokiossa oli marginaalisesti lämpimämpi mitä Hokkaidon ilmasto, mutta olin itse liian väsynyt nautiskelemaan säästä. Kävimme syömässä eräässä japanilaistyylistä aamiaista tarjoavassa ravintolassa jossain Shinagawan liepeillä, jonka jälkeen sanoin morjenkset Odaibaan suuntaavalle Kimille. Oma akkuni oli sen verran lopussa, että tarkoituksenani oli hankkiutua mahdollisimman nopeasti johonkin Akihabaran lukuisista nettikahviloista ottamaan pienet päiväunet. Akihabaran asemalle päästyäni ja rinkan lokerikkoon jätettyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen etten jaksaisi lähteä kaffilaa etsimään, vaan tein täyskäännäksen lastautuen jälleen rinkiä kiertävään Yamanoteen. Valtasin kärrystä itselleni nurkkapaikan, viritin iPodin soimaan, ja vietin seuraavat nelisen tuntia puolihorroksessa Tokiota kiertäen. Ei mitään loistolepoa, mutta olin liian väsynyt välittääkseni.

Nelisen kierrosta kierrettyäni (lenkki Yamanotella kestää siis noin tunnin) hyppäsin pois jälleen Akihabaralla, jota kiertelin seuraavat pari tuntia. Tämän jälkeen otin yhteyttä Kimiin, jolle ilmoitin että voisimme tavata porukalla Akihabaran Yodobashi-Kameran edustalla. Pienen häslingin jälkeen porukka saatiinkin kasaan, ja Kimin ja itseni lisäksi mukaan liittyivät Jun-san, Oka-san, ja Ogi-san. Kiertelimme nopsasti vielä Yodobashia, jonka jälkeen hankkiuduimme aterioimaan ensimmäiseen vastaan osuneeseen domburi paikkaan.

Meitä olisi Kimin kanssa vähän juhlittanut, mutta pojat olivat sen verran väsyneitä (hah), että teimme kompromissin ja otimme “vain” yhden nomihoodain eräästä heidän hotelliaan lähellä olleesta ravintellista. Pojat lähtivät nukkumaan, mutta me jatkoimme tuon jälkeen vielä eteenpäin Shibuyaan, josta oli tarkoituksena löytää jotain viihdettä. Päivä oli kuitenkin maanantai, eikä meillä juuri ollut tietoa paikallisista menopaikoista, joten päädyimme kävelemään paikkaa ympäri melko päämäärättömästi. Osuimme erään lupaavalta vaikuttavan paikan eteen, jonne eräs sisäänheittäjäkin meitä yllytti, joten päätimme käydä tarkastamassa paikan. Saimme kuitenkin pettyä, sillä paikka oli todella pieni ja ilmeisestikin pysyi pystyssä pienellä kanta-asiakas ringillä, joka koostui lähinnä ulkomaalaisista… Baarimikot olivatkin harvinaisen tylyjä ja olut kallista. Päätimme kuitenkin kilistellä yhdet, ja kippistellessämme oluitamme joku tokaisi viereisestä pöydästä “Oot sä Suomesta?”. Anna mun kaikki kestää…

Tyyppi oli kuitenkin sen verran päissään, että en saanut metelissä hänen puheestaan juuri mitään selvää. Viimeistelimmekin oluemme mahdollisimman nopeasti, ja häivyimme paikasta ennen isompia ongelmia. Mutta juttu ei loppunut tuohon… nukuttuamme läheisessä nettikaffilassa, sama pariskunta törmäsi aamulla sisään samaan Yoshinoyaan, jossa olimme nauttimassa aamiaista. Tällä kertaa jutusta sai jo jotain selvääkin, ja tyyppi kertoi olevansa kotoisin Helsingistä, ja rellestäneensä aasiassa tai jossain tällä suunnalla jo toista vuotta. Tyttö oli kuulemma kotoisin Kanadasta. Mielenkiintoista tavata Suomalaisia, mutta häivyimme paikasta jälleen mahdollisimman nopeasti.

Tiistaina kävimme sitten tutustumassa mm. Uenoon ja sen eläintarhaan, joka nyt ei itseäni tuossa vaiheessa enää juuri kiinnostanut. Edellisen päivän hyvä sää oli vaihtunut jatkuvaan tihkusateeseen, ja olo oli suhteellisen kosteahko. Bongasin kuitenkin pandan vankeudessa, joka nyt ehkä saattoi olla jo sisäänpääsylipun arvoista. Uenosta suuntasimme läheiseen Asakusaan, jossa ei nyt juuri muuta nähtävää ollut “perinteikkään” turistikrääsää täynnä olleen ostoskadun lisäksi. Tämän jälkeen suuntasimme vielä Ikebukuroon.

Ikebukurossa ravintoa nauttiessamme Kim teki peliliikkeen ja bongasi viereisestä päydästä pari korealaista kanssakansalaista tyttöä, ja pyysi heitä opastamaan meidät lähimpään sentoo kylpylään. Kävelimme sitten vesisateessa tyttöjen kanssa melkoisen matkan eräälle sivukujalla sijaitsevalle kylpylälle, johon he meidät sitten jättivät. Kim onnistui kuitenkin tietämättäni järjestämään heidän kanssaan myöhemmäksi tuplatreffit… pelimies…

Käväisimme siis tyttöjen kanssa syömässä eräässä nomihoodai paikassa. Tunsin oloni melko ulkopuoliseksi, koska aluksi juttua käytiin lähinnä koreaksi. Jossain vaiheessa ryhdyin osallistumaan keskusteluun japaniksi, ja huomasin järkytyksekseni että kyllähän tuolta toiseltakin tytöltä japani jotenkuten sujui… tulimmekin sitten melko hyvin juttuun loppuillasta. Kuulemma Koreassa on kuitenkin tapana että miehet maksavat tällaiset iltamat, joten lompakko keveni jälleen vähän ikävän tuntuisesti… mutta olihan tuo ihan kiva ilta.

… mutta kun se ei päättynyt siihen. Itse olin pienoisessa flunssassa eikä jatkaminen enää oikein tahtonut kiinnostaa. Kim kuitenkin tahtoi nähdä vielä Tokio Tornin, sekä alun perin suunnitelmissa olleen Roppongin. Noh, sateenvarjo mukaan ja t-paita päällä vesisateeseen. Erehtymättömän suuntavaistoni avulla suorimmekin musta-tuntuu periaatteella lähimmältä Yamanoten asemalta tornille, josta räpsimme muutamat kuvat. Tämän jälkeen jatkoimme melko suoraa kyytiä samalla periaatteella kohti Roppongia, mutta reittimme ei tainnut tällä kertaa olla ihan luotisuoraa. Katsoimme jonkin aikaa paikan menoa, jonka jälkeen tulimme yhteisymmärrykseen että nettikaffilan etsiminen oli jälleen ajankohtaista. Löysimme kuin löysimmekin samanlaisen kuuden tunnin settiä tarjoavan Bogus nimisen paikan, jossa tuli levättyä nimellisesti muutaman tunnin ajan.

Seuraavana päivänä vuorossa oli joukko minulle jo tuttuja kohteita, joten Kim sai raahata minua puoliväkisin eteenpäin. Kävimme siis jälleen vesisateen keskellä Harajukulla, jossa ei yllättäen tällä kertaa näkynyt cosplayaajia (kukas nyt vesisateessa viitsisi keimailla). äärettömästä vastustamisestani huolimatta Kim raahasi minut mukanaan myäs Yoyogi puistossa sijaitsevalle temppelille… Hieman piristystä asiaan toi kuitenkin se että Kim bongasi mukaan jälleen erään nätin korealaisen tytön =).

Kestin koettelemuksen kunnialla, jonka jälkeen suuntasimme vihoviimeiseen Tokion turistikohteeseen missä en vielä ollut vieraillut, eli Yokohamaan. Kävimme nautiskelemassa kiinalaiskortteleissa päivällisen, jonka jälkeen kiertelimme hieman satamaa. Ihan mielenkiintoista juu… mutta olin saanut tarpeekseni turisteiluista Japanissa. Heitin väliaikaiset hyvästit Kimille, jonka jälkeen suuntasin itse pikapikaa kaupunkiin. Kim lähti samana iltana kohti Kiotoa, jonne minulla ei ollut mitään aikomusta enää mennä, mutta sovimme tapaavamme seuraavana päivänä Osakassa.

Seuraavana päivänä minun oli siis tarkoitus lähteä kohti Osakaa käyttäen jo aiemmin testaamamme Juuhachi Kipun viimeisiä mehuja. Aamusella liikkeelle lähtiessäni koin kuitenkin järkytyksen koska kyseinen lappu oli kuulemma erääntynyt jo pari viikkoa takaperin. Ei auttanut itku markkinoilla… pikaisen pohdinnan jälkeen päätin testata sitä täkäläistä luotijunaa, eli ostin liput Shinkanseniin.

Melkoista kyytiä se sitten olikin… reissu Osakaan kesti noin kolme ja puoli tuntia, mutta vertailukohteeksi voinee ottaa Kioto-Osaka välin, jonka Shinkansen taittoi kymmenessä minuutissa… paikallisjunallahan tuo väli oli aiemmin kestänyt noin 40 minuuttia =). Kallista, mutta tulipahan sekin kokeiltua… kyyti Tokiosta Osakaan kustansi siis valttiarallaa 13000 jeniä… eli apout 90 euroa.

Osakassa majoittauduin vanhaan tuttuun kapselihotelliimme Shinsaibashin liepeillä, ja lähdin kiertelemään jälleen läheisiä ostoskatuja. Kim saapui paikalle myähään illalla, jonka jälkeen kiertelimme vielä paikalliset korealaiskorttelit ja viihde-elämän keskukset. Parempia menopaikkoja emme onnistuneet taaskaan löytämään, mutta kävimme syöpöttelemässä Osakan kuulut takoyakit, ja muuta einestä oluen kera. Seuraavana aamuna hyvästelin viimein Kimin ja suuntasin kohti Kobea.

Kobe oli ihan hieno paikka, joskin yllättävän pieni. Pienuudestaan huolimatta katukuvasta oli havaittavissa paljon ulkomaalaisia, joita kuuleman mukaan asui kaupungissa runsaasti. Kävinkin kiertelemässä erästä ulkomaalaiskorttelia, ja kyllähän tuo alue erosi ulkonäöltään melko lailla normaalista japanilaisesta lähiöstä. Kaupunki on siis kuuluisa satama vuoriston ja meren puristuksessa, josta syystä tilaa levittäytymiselle ei juuri ole. Pari suurehkoa maanjäristystäkin paikalla on lähiaikoina sattunut, joka ei kuitenkaan juuri näy enää kaupungin yleisilmeessä.

Seuraavana päivänä suuntasin jälleen kohti Osakaa, josta minulla oli illaksi varattuna yöbussi kohti Tokiota Suomeen paluuta varten. Kalastelin vielä viimeisiä matkamuistoja, mutta ilmeisesti kausiluontoisia jimbeitä en löytänyt enää mistään. Klo 10:20 nousin väsyneenä yöbussiin, tarkoituksenani nukkua koko matkan ajan… joka ei kuitenkaan onnistunut järin hyvin. Tämänkertaisen bussin istuimia kun ei saanut kunnolla makuuasentoon asti, joten nukkuminen oli suoritettava istualtaan. Aamulla kuuden aikoihin Tokioon saapui todella väsynyt mies…

Kiertelin Tokio-ekin ympäristössä hetken aikaa jonka jälkeen nousin kello yhdeksän Narita-Express junaan. Reissu kesti sellaisen tunnin verran, jonka jälkeen palloilin vielä hieman eksyksissä lentokentän väärällä terminaalilla… Voisin syyttää moniakin tahoja seuraavasta tapahtuneesta, mutta suurin syyllinen olen luultavasti itse: Myöhästyin lennoltani Suomeen.

Porteilta lentoa kysyessäni olo oli kirjaimellisesti kuin halolla päähän huitaistu… suustani taisi päästä liuta rumia sanoja kolmella tai useammalla kielellä enkä tiennyt oikein mihin suuntaan juosta. Minulle annettiin käteen puhelinnumero kentällä sijaitsevaan Finnairin toimistoon, josta olisi kuulemma pitänyt löytyä jonkinlaista apua. Ongelmana vain oli että olin päivää aikaisemmin lopettanut täkäläisen kännykkäliittymäni, eikä minulla ollut enää juurikaan jenejä jäljellä koska olin nohevasti kuluttanut ne kaikki erinäisiin matkamuistoihin. Tein siis pikavisiitin kentältä onneksi löytyneen postal savings automaatin luokse, joka suostui kuin suostuikin sylkäisemään ulos vielä yhden kymppitonnin setelin. Tällä varustettuna soittelin saamaani numeroon, josta automaattinen viesti kertoi minulle paikan olevan tyhjillään sunnuntaisin…

Kävin valittamassa asiasta infotiskille, josta kerrottiin että paikalla on kyllä väkeä, mutta työntekijät saattavat olla vielä hoitamassa missaamani lennon loppu selvityksiä. Pommitin numeroa seuraavat pari tuntia, jonka jälkeen automaattiviestille kiroiltuani joku vihdoinkin suostui vastaamaan puhelimeen. Minulle kerrottiin milloin seuraavia lentoja suomeen lähtisi eri puolilta Japania ja että seuraava lento Naritalta lähtisi ensi keskiviikkona. Enempää apua ei paikka tarjonnut, vaan sain numeron seuraavaan toimistoon joka oli kuulemma varmasti tyhjillään sunnuntaisin.

Pienessä epätoivossa kilautin porukoilleni suomeen että tämä poika jäi nyt saapumatta, ja otin myös yhteyttä Odaibassa asuvaan Carlosiin… netti kahvilat kun eivät juuri nyt enää kiinnostaneet, eikä muuhun juuri ollut varaa. Yöpaikka siis onneksi löytyi.

Seuraavana aamuna tein hermostuneen puhelinsoiton saamaani numeroon, josta sain ohjeen lippuni faksaamiseen tarkistettavaksi. Pienen säheltämisen jälkeen sain kuin sainkin helpotuksekseni tietää että lippuni oli vielä vaihdettavissa keskiviikon lennolle… Tuntui kuin pienehkö vuori olisi nostettu harteiltani.

Sain siis Japanin kakkuuni vielä pienen santsaus siivun, jonka kulutin lähinnä kiertelemällä Odaibassa ja Akihabaralla… missäpä muuallakaan. Akihabaran pääkatu ei kuitenkaan enää juuri kiinnostanut, joten laajensin etsintä rinkiäni kerrankin hieman etäämmälle. Tämä osoittautui ihan hyväksi päätökseksi, sillä elektroniikkakauppojen lisäksi Akihabaralta löytyy myös muuta ihmeteltävää (viereinen kuva on tosin Tokio Big Sight:ltä Odaibassa).

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Palkitsin Carlosin eräästä liikkeestä läytämälläni Finlandia Vodka pullolla, ja joskus kuuden aikoihin keskiviikko aamuna hiivin kämpästä ulos kohti Tokio-ekiä. Tällä kertaa olin liikkeellä jo kello kahdeksan junalla, joten aikaa lennolle ilmoittautumiseen oli runsaasti. Ehdin jopa kierrellä jonkin verran lentokentän myymälöitä ennen koneeseen siirtymistä.

Edellisellä yrittämällä olin ollut sen verran väsynyt, että Japanista lähteminen ei juurikaan aiheuttanut tunteiden myllerrystä, mutta parin päivän levon jälkeen Tokio oli alkanut jälleen tuntua ihan mukavalta paikalta. Lähdettävä kuitenkin oli, vaikka se pienen tipan silmäkulmaan toikin. Markus Kajon sanoin olen puolen vuoden aikana ehtinyt tottua ‘Japanin metkuihin’, ja ajatus Suomeen paluusta tuntui jotenkin oudolta. Oli myös sääli lähteä maasta juuri kun kieli oli alkanut sujumaan kohtuullisen sujuvasti (tuntuu mukavalta vastata kysymykseen: “Nihongo wa daijoobu desu ka?” myöntävästi ilman epäröintiä).

Lento kesti siis noin yhdeksän tuntia, joka oli turistiluokan ahtaudessa taas melkoinen koettelemus. Suomeen päästyäni oli vielä vuorossa pitkähkö junareissu Etelä-Pohjanmaan suuntaan… kotia pääsin vihdoin noin yhdeksän aikoihin illalla, kahdenkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen. Ympäristön vaihdos Tokiosta Suomen maaseudulle tuntui melko radikaalilta. Jopa junalla ohittamani Tampere tuntui järkytyksekseni uskomattoman pieneltä paikalta. Sopeutuminen kestää ehkä viikon tai pari, mutta täysin sama mies Suomeen ei palannut, se on varmaa.

Japani on hieno maa, jonne aion ehdottomasti palata vielä kun mahdollisuus siihen aukenee. Tällä hetkellä opintojen loppuun saaminen saattaa kuitenkin viedä reissuilu mahdollisuudet, niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Japania aion opiskella vielä jatkossakin, vaikka se taitaa jäädä jälleen omaksi vapaa-ajan harrastukseksi.

—

Tämä blogi palailee muutaman seuraavan viikon sisällä omalle paikalleen tuttuun osoitteeseen. Ihan vielä sivusto ei kuitenkaan tule kuolemaan pois vaikka reissu saatettiinkin päätäkseen. Uutta kuvamateriaalia on vielä luvassa, ja muutakin mielenkiintoista on mielessä käväissyt… Japanin metkuista kirjoittelu kuitenkin siirtyy nyt Markun harteille, jonka blogi läytyy tutusta osoitteesta: http://damake.blogspot.com

Kiitän kuitenkin lukijoita jo nyt kiinnostuksesta… toivottavasti lukeminen on ollut yhtä hauskaa kuin kirjoittaminenkin.

Näinhän täällä käy…

[Thursday, September 21, 2006]

Näin siinä sitten kävi… omalla serverillä pidetty blogi pimeni virusepäilyn takia suljetun netin johdosta… juuri kun olin saanut kesäreissun kuvagallerian kuntoon ja nettiin. Mutta kyllä hätä keinot keksii: sivustolle löytyi väliaikainen turvapaikka serkun koneelta. Valitettavasti minulla ei kuitenkaan ole pääsyä koko blogin varmuuskopioihin, joten seuraavan parin viikon ajan aikaisemmat postaukset loistavat poissaolollaan. Koko blogi palautunee kuitenkin kuukauden sisään takaisin omaan tuttuun osoitteeseensa. Sitä ennen vanhoja blogauksia voi etsiskellä vaikka googlen cachesta.

Mutta sitten itse asiaan. Viimeiset päivät (ja iltamat) Kitamissa ovat olleet kiireisiä… aina pitäisi olla menossa johonkin suuntaan. Lisäksi teimme Kitamissa kolme viikkoa vaihdossa UNESCO ACCU järjestön kautta olleen Malesialais porukan kanssa pienen reissun Hokkaidon koilisosaan, Shiretokon luonnonpuistoon. Ihan mukava pieni matka, mutta suomalaiseen silmään metsä on metsää… vaikka se täällä japanissa olisikin vähän harvinaisempaa. Kahden ja puolen päivän ajan pällistelimme siis kasveja ja elukoita Hokkaidon viileässä säässä, välillä osallistuen erilaisiin UNESCO aiheisiin tilaisuuksiin.

Shiretoko kuuluu siis UNESCO:n maailman perintö listalle, kuten myös Malesiassa sijaitseva Kinabalu:n puisto, joka tuli esille eräässä osallistumassamme symposiumissa. Kuljimme siis vähän siivellä tilaisuuksissa jotka eivät oikeastaan kuuluneet meille, mutta mitäs sitä valittamaan… ja jos malesialaiset eivät uskomuksiensa puolesta juo olutta, me suomalaisethan voimme maistella sitä ja possua heidänkin puolesta =)

Viimeiset päivät ovat nyt kuitenkin kiireisiä… tänään pitäisi jo alkaa pakkailemaan laukkua suomeen lähetettäväksi, ja muitakin hoideltavia asioita on vielä runsaasti. Joka toinen päivä järjestettävät toinen toistaan raisummat läksiäiset vaativat nekin aikaa ja energiaa, joten säpinää riittää. Eilen pidimme Finnish Party III jo hieman isommissa tiloissa, mutta kohtalaisen pienellä porukalla ja huomenna olisi tiedossa kunnon Owarekai. Lauantaina homma huipentuu vielä vanhan tuttumme Yamamoto:n tarjoamaan yakiniku iltaan kaupungilla, jossa tulee luultavasti jälleen kierreltyä lompakolle vähän kalliimpia paikkoja muiden piikkiin. Mutta ehkäpä sitä pääsee hengissä Suomeen saakka…

—

Ostelin vihdoin sen Nintendo DS:n Final Fantasy III kera. Nyt taitaa olla Japanin lelut viimein ostettu…

… tosin uutta parempaa kameraa tekee kovasti mieli =)

Ohi on – mutta vielä vähän

Reissun loppuaika kului siis Tokiossa rellestäessä, joskin hieman rattoisammalla tahdilla mitä aikaisemmin olimme suunnitelleet. Grande finalen sijasta tyydyimmekin kiertelemään kaikkein pakottavimmat nähtävyydet, kuten Harajukun ja Akihabaran. Muissa paikoissa tuli käväistyä ohimennen, mutta paukut eivät yksinkertaisesti enää riittäneet enempään turisteiluun. Lauantaina vietimme illan Nahassa tapaamamme Carlosin kämpillä Odaibassa, ja kävimme pummimassa paikallisen asuntolan vaihtari-bileissä paremman toiminnan puutteessa (eikä ne ihan pienet juhlat olleetkaan).

Sunnuntaina hyökkäsimme Harajukulle kuvaamaan – tiedätte kyllä mitä. Harajukun silta oli täynnä cosplay populaa, ja Yoyogi puiston tienoilla ikirokkarit heiluivat Johnny B. Goodin tahtiin (video tulee myöhemmin). Juoksimme Harajukun muotikadun lävitse pika tahtia, ja kävimme syömässä harvinaisen huonolaatuisessa pasta tabehoodai paikassa. Kello Kuuden Sääntöä ™ noudattaen nautiskelimme oluset cosplayaajien lomassa…

Käväisimme vielä nopeasti Shinjukulla tutustumassa Tokio Passin mainitsemiin kännikortteleihin (alueella tosiaan oli todella halpoja izakaya baareja), sekä Kabuki-Cho alueeseen jossa hyvin ruskettuneet modernit parittajat yrittivät houkutella meitä lompakkoa raa-alla tavalla keventäviin hostess baareihin. Testasimme huviksemme myyntimiesten kielitaitoa, ja kyllähän porukka tuntui japania osaavan ihan kiitettävällä tasolla. Parhaaksi puolustukseksi osoittautui kuitenkin selkeän suomenkielen solkkaaminen takaisin… sinnikkäimmätkin tyypit lopettivat tällöin yleensä alle 15 sekunnissa.

Nettikaffilassa nukutun yön jälkeen pyhitimme maanantain kiertelylle Akihabarassa, josta mukaan lähtikin aimo kasa tavaraa Suomeen tuotavaksi. Valitettavasti himoitsemani DS-lite jäi vielä ostamatta, mutta kyseistä laitettahan saa kaikkialta Japanista samoihin hintoihin, ellei jopa halvemmalla.

Tiistai aamuna heitimme vielä viimeisen kerran turistimoodin päälle, ja suunnistimme aamutuimaan kohti Shinjukun asemaa tarkastelemaan sitä maailmankuulua klo 9 tungosta. Kokemus oli kuitenkin melko laimea… väkeä oli toki paljon, mutta ei aivan niin legendaarisesti kuin olimme odottaneet. Ehkä kellonaika tai paikka oli hieman väärä, mutta sisääntyöntäjillä ei ainakaan meidän kohdallamme ollut juurikaan hommaa.

Vielä pikaisen Akihabara visiitin (jonka aikana Yoshinoya:ssa syöpötellessämme viereemme istahti porukka suomalaisia prkl) jälkeen julistimme Tokion nähdyksi, ja suunnistimme monoraililla kohti Hanedan lentokenttää. Kello 16.45:n lento Memanbetsuun kuljetti mukanaan pari melkoisen väsynyttä suomalaista. Saavuttuamme Kitamiin päätimme vielä hieman juhlistaa reissun päättymistä, ja herättelimme tuttavapiirimme kesähorroksestaan Finnish Party II:n tunnelmiin.

—

Loppukevennyksenä pieni rinnastus reissun kulusta erääseen sydäntä lähellä olevaan kirjallisuuden teokseen:

The Fellowship of the Finns
Sendaista lähti matkaan neljän suomalaisen* seurue lähes madottomalta tuntuvalle matkalle halki Japanin. Tehtävänämme oli Kello Kuuden Säännön noudattaminen, raskas taakka joka lankesi meille kaikille yhtäläisesti. Matkasimme päivisin, joskus jopa öisin, vailla tietoa seuraavasta ateriasta tai yöpymispaikasta. Erilaisten koettelemusten jälkeen seurueemme rikkoontui vihdoin Bebbun onsenien keskellä, ja jatkoimme omiin suuntiimme.

The Two White Whales
Seurueen rikkouduttua saavuimme hieman tapahtumaköyhän vaiheen jälkeen Okinawan lomasaarille, jossa tavoitteenamme oli lähes rajattoman rusketuksen hankkiminen. Kello Kuuden Säännön noudattaminen kävi koko ajan raskaammaksi, mutta matkan varrella tapaamiemme ystävällisten ihmisten avulla jaksoimme loppuun saakka.

The Return of the Finns
Paluumatka oli raskas, ja matka urbaanin Tokion lävitse kallis ja täynnä vaaroja. Pääsimme vihdoin perille Kitamiin, jossa tarkoituksenamme oli Kello Kuuden Säännöstä luopuminen. Emme kuitenkaan kyenneet tähän vielä, sillä Kello Kuuden Sääntö on hyvin viekoitteleva. Tarina siis jatkuu vielä, mutta onneksi mikään universaalinen hyvän ja pahan välinen taistelu ei ole riippuvainen siitä… huonosti saattaisi nimittäin käydä =)

* Suomalaiset ovat suurikokoista pohjoista kansaa, luonteeltaan iloista, mutta hiljaista. Monesti Suomalaiset erottuvat joukosta räikeästi pituutensa takia, mutta tästä huolimatta he yrittävät sulautua ympäristöönsä. Suomalaiset nauttivat suuresti oluesta, ja viettävät usein aikaansa hyvässä seurassa tuopin äärellä.

—

Lisäilen kuvat kunhan saan ne jonkinlaiseen järjelliseen järjestykseen… kuudessa viikossa ehtii kuvata paljon.

Kaikki hyva loppu aikanaan… saapuminen Tokioon

Okinawalta jai ihan hienot fiilikset, mutta ostettu lentokonelippu piti ottaa tanaan perjantai aamuna kayttoon. Viimeisella viikolla Nahassa kavaisimme taas Gekkousousta keratylla porukalla Churaumi Aquariumissa (vissin aika top listoilla maailmassa) seka eilen torstaina viela snorklailemassa paikassa jonka nimen jo unohdin. Kahden viikon kestoinen jokailtainen juhlistaminen alkoi jo kayda hieman voimille, joten otimmekin viimeisen illan suhteellisen rauhallisesti. Vasy meinasi silti kentalle lahtiessa olla.

Nyt ollaan kuitenkin jalleen Tokiossa ja ensimmainen etappi oli mikapa muukaan kuin Akihabara. Tosin tallakertaa oli pikemminkin tarve paasta nettikahvilaan tarkistamaan paikallisia yopymismahdollisuuksia, seka reportoida lyhyesti tanne. Nahasta ostetut ensimmaiset matkamuistot kasvattivat rinkan kokoa sen verran epamukavasti, etta lokerikon loytaminen oli jalleen prioriteetti nro 1.

Tokio tuntuu Okinawan jalkeen melkein vilpoiselta, ja rinkan pohjille unohdetut farkut tuli viimein kaivettua jalleen hyotykayttoon. Tama seikka on tosin samalla hieman pelottava, silla lampotila nayttaisi nopean netti tiedustelun perusteella silti olevan jossain 28 asteen tienoilla. Pienta hilpeytta aiheutti myos radiosta ohimennen kuulemamme ilmoitus jossa kerrottiin syksyn jo alkaneen Hokkaidolla.

Mutta kirjoittelen tarkempaa reporttia jossain vaiheessa paremmalla ajalla, tai viimeistaan Kitamiin paluun jalkeen.

Tokio kuittaa.